TEKOÄLYN AIKANA TARVITAAN VITRUVIUKSEN MIESTÄ

Leonardo da Vinci on nyt ajankohtaisempi kuin aikoihin – myös liike-elämän puolella. Miksi?

Yritysten johto on tunnistanut tekoälyn tuomat haasteet ja alkanut aktiivisesti etsiä keinoja, joiden avulla omaa ja henkilöstön osaamiskokonaisuutta voisi laajentaa vasemman aivopuoliskon kyvyistä enemmän myös oikean puolen taitoihin. Puhutaan systeemiajattelusta ja holistisesta lähestymistavasta.

Da Vinci taas oli luontainen systeemiajattelija ja holisti. Hän ei koskaan erottanut tiedettä ja taidetta toisistaan, vaan käytti ihmisyyden kaikkia puolia laaja-alaisesti erilaisia kysymyksiä tutkiessaan ja keksintöjään luodessaan. Täydellisiä mittasuhteita edustava Vitruviuksen mies on yksi case-tapaus, jonka avulla tätä piirrettä voi hahmottaa.

ENSIN OLI KYSYMYS

”Mikä on ihmisen universaali mitta?” Siinä koko tarinan alulle saanut kysymys. Roomalaisarkkitehti Marcus Vitruvius Pollio oli laatinut kymmenen kirjan laajuisen antiikin ajan arkkitehtuuria käsittelevän teoksen nimeltä De architectura, joka ilmestyi noin 25 eKr.

Vitruviuksen kirja oli eräänlainen arkkitehtuurin klassikko. Jatkuvasti uutta opiskeleva ja aina yhtä utelias Leonardo da Vinci sai sen käsiinsä etsiessään tietoja Milanon ja Pavian katedraalityötä varten.

Pian Leonardo jo oivalsi, että ajatus ihmisen – ja myös eläinten – tarkoista mittasuhteista olisi hyödyksi myös maalausten ja veistosten suunnittelussa. Eikä aikaakaan, kun taiteilija oli jo täyttä häkää selvittämässä, mitkä olivat ihmisen mittasuhteet ja eri ruumiinosien suhde toisiinsa.

TÄYDELLISEN SOPUSUHTAINEN IHMISKEHO

Leonardo da Vincin tutkimukset alkoivat vuonna 1490. Ideana oli mitata ja piirtää ihmisruumiita, mutta myös eläviä malleja käytettiin. Corte Vecchian ateljeessa Leonardo mittasi ainakin kahdentoista miehen ruumiinosat sekä laati niitä koskien kymmeniä erilaisia piirustuksia selostuksineen. Muutkin tutkivat samaa aihetta, mutta eivät läheskään yhtä perusteellisesti.

Da Vinci kuvasi paitsi kunkin ruumiinosan keskimääräistä kokoa myös niiden suhdetta toisiinsa.

Da Vincin mittausten lopputulos on osin sisäkkäisen neliön ja ympyrän keskelle jalat ja kädet kahteen eri asentoon seisomaan piirretty Vitruviuksen mies, joka esittää täydellisen sopusuhtaista ihmistä. Miehen napa on Vitruviuksen kuvauksen mukaisesti aivan ympyrän keskellä. Toisessa asennossa kädet ja jalat ovat ympyrän kehällä tai toisessa taas neliön eri sivuilla.

Mikä tuossa teoksessa sitten on niin ihmeellistä? Miksi juuri Vitruviuksen mies on yksi niistä taideteoksista, joista Leonardo da Vinci parhaiten tunnetaan? Ensinnäkin piirustus ei ole pelkkä taiteilijan käsialan työnäyte, vaan kertoo tarinaa siitä, mitä tämän kummallisen, viisisataa vuotta sitten eläneen yksilön päässä on liikkunut.

Da Vinci yhdisti tieteen taiteeseen. Hän teki aina tutkimistaan aiheista piirroksia lähestyen kohdettaan kokonaisvaltaisesti kummankin aivopuoliskon antamien kykyjen kautta. Siten da Vincin työ oli luonnollista holistisuutta ja systeemiajattelua, joista viime vuosina on puhuttu yrityselämässä yhä kasvavassa määrin.

Nykyään monia työtehtäviä voidaan jo tehdä halvemmalla tekoälyn avulla tai siirrettynä vaikkapa Aasiaan tehtäviksi. Niinpä tietotyöläisten ammateista monet ovat vaarassa hävitä. Siksi tarvitaan uusia valmiuksia ja uudenlaisia kykyjä. Siiloutumisen ja suorituskeskeisyyden aikakauden ennustetaan jäävän pian taakse.

PÄÄTELMIÄ YLI RAJOJEN

Italian renessanssiaika suosi monitaitoisia tekijöitä. Eri tieteen- ja taiteenalojen välillä ei ollut sellaisia rajapintoja kuin nykyään. Uskottavuutta ei syönyt se, että osasi samaan aikaan kirjoittaa runoja, laulaa, maalata, veistää sekä suunnitella arkkitehtonisia kohteita tai teatterin lavasteita. Päinvastoin.

Leonardo ei suinkaan ollut oman aikansa ainoa moniosaaja.

Leonardo tapasi itsensä kaltaisia taiteilija-insinööri-arkkitehtejä eri työpestien yhteydessä sekä mesenaattien luona asuessaan. Kahden oman aikansa huipputekijän eli Donato Bramanten ja Francesco di Giorgion kanssa Leonardo myös työskenteli ja ystävystyi.

Bramante ja da Vinci työskentelivät samaan aikaan Milanon herttuan, Ludovico Sforzan hovissa. Miehet tekivät siellä paitsi erilaisia juhlallisuuksia ja esityksiä mesenaattinsa kunniaksi myös erilaisia arkkitehtonisia suunnitelmia. Leonardo esimerkiksi laati suunnitelman siitä, miten Milanon katedraalia voitaisiin vahvistaa tukipilarein. Miehet keskustelivat  tiettävästi myös arkkitehti Vitruviuksen ajatuksista. Rakennusten mittasuhteiden haluttiin – mikäli mahdollista – sopivan ihmisen mittasuhteisiin.

Ehkä Leonardo ja Donato etsivät eräänlaista universaalia täydellisten mittasuhteiden ja samalla harmonisen kauneuden kaavaa, jota voisi soveltaa olipa kyseessä sitten ihminen tai mikä olento tai rakennus tahansa. Heidän ajattelunsa ei ollut tyypillistä jokotai-ajattelua. He eivät erotelleet maailmaa osiin, vaan ymmärsivät kaiken kompleksisuuden ja sidonnaisuuden.

JÄRKISYYT VAI PUHDAS KIINNOSTUS?

Tutkiko Leonardo ruumiita oppiakseen maalaamaan paremmin ja oikeammin kohteensa? Kuoriko taiteilija vainajalta ihon pois nähdäkseen, mitä sen alla oli? Oliko siis kysymys siitä, että vasta kun ymmärsi lihasten toiminnan, pystyi kuvaamaan Mona Lisan hymyn haluamallaan tavalla.

Vai oliko syynä Leonardon uteliaisuus? Se, joka hallitsi koko neron elämää ja näkyy hänen kaikissa päiväkirjamerkinnöissään: Leonardo oli intohimoisen kiinnostunut kaikesta.

Taiteilija ei välittänyt julkistaa tutkimuksiaan, vaan tutki kaikkea ensisijaisesti tyydyttääkseen omaa loputonta tiedonhaluaan.

Leonardon tarve oli ymmärrettävä. Esimerkiksi anatomian oppikirjoja ei tuolloin ollut saatavilla eli ainoa keino saada asioita selville oli tutkia niitä itse. Piti leikellä ruumiita, jotta oppi tietämään, millainen ihmiskeho todella oli. Tätä Leonardo tekikin koko elämänsä ajan aina, kun mahdollista.

Mies, joka oli kiinnostunut kaikesta, etsi myös aina yhteyksiä eri ilmiöiden välille. Se oli luontevaa ihmiselle, joka toimi samaan aikaan monissa eri ammateissa. Leonardo vertasi veden liikkeitä hiuskiehkuroiden muotoon, ja oli taipuvainen näkemään tällaisia analogioita kaikkialla. Kaikki oli sidoksissa toisiinsa – ja monasti ihmissilmille paljastumattomalla tavalla. Elämä oli täynnä mysteereitä, jotka kietoutuivat toisiinsa.

Nyt tästä Leonardon kokonaisuutta havainnoivasta ajattelusta puhutaan termillä systeemiajattelu. Siinä pyritään tunnistamaan eri tekijöiden välistä vuorovaikutusta. Oleellista on myös ymmärtää, miten eri osat ja prosessit liittyvät toisiinsa – ja miten muutos yhdessä osassa voi aiheuttaa merkittäviä vaikutuksia koko systeemiin.

OMAKUVA VAI UNIVERSAALI KUVA?

Alkuperäistä Vitruviuksen miestä säilytetään Venetsian Gallerie dell’Accademiassa lukitussa huoneessa. Piirros ei kestä valoa, joten viisisataa vuotta vanha teos otetaan vain harvoin esille.

Leonardo oli piirroksen tehdessään 38-vuotias eli suunnilleen saman ikäinen kuin kuvan mieshahmo. Jotkut taidehistorioitsijat ovatkin spekuloineet, onko kyseessä taiteilijan omakuva.

Ehkä oleellisempi kysymys on kuitenkin se, näkyykö piirroksessa yritys kuvata ajatusta siitä, että ihmisen mikrokosmos ja maapallon makrokosmos ovat suhteessa toisiinsa. Jos maailmankaikkeus on universaali ja noudattaa kaikkialla samoja lakeja ja kaavoja, ehkä myös ihminen ja matematiikka voisivat yhdistyä harmonisella tavalla.

Etsikö Leonardo kauneuden kaavaa samaan tapaan kuin Albert Einstein Kaiken teoriaa?

Kaiken teorialla tarkoitetaan teoreettisen fysiikan etsimää teoriaa, joka selittäisi ja yhdistäisi kaikki fysikaaliset ilmiöt. Uusi teoria olisikin tarpeen, sillä yleinen suhteellisuusteoria ja kvanttimekaniikka antavat toisistaan poikkeavat selitykset.

Kaiken teoriaa ei ole ainakaan tätä kirjoitettaessa vielä löydetty – ja sama koskee kauneuden kaavaa. Kukaan ei tosin ole sitä yhtä intensiivisesti kuin Leonardo enää hänen jälkeensä etsinyt. Leonardo jatkoi etsintää ja kokeiluja loputtomasti ja väsymättä elämänsä loppuun saakka. Kuvaavaa on, että kun hän 67-vuotiaana kuoli, jo vuosikymmeniä työn alla ollut Mona Lisa oli yhä hänellä kesken, ”paranneltavana”.

Juuri tätä samaa holistista mindsetia kaivataan nyt myös liike-elämän puolelle. Ei riitä, että puhumme systeemiajattelusta – meidän on myös tekoälyn aikana itse opittava ajattelemaan sen mukaisesti hahmottaen maailmaa koko ihmisyytemme kapasiteetilla: kokonaisvaltaisesti, luovasti, herkästi ja luonnon mysteerejä kunnioittaen.

LÄHTEITÄ JA LISÄÄ LUETTAVAA:
Leonardo da Vinci, Työpäiväkirjat, Koonnut ja suomentanut Laura Lahdensuu, Teos 2010
Walter Isaacson, Leonardo da Vinci, Bazar Kustannus 2019
Marty Neumeier, Metaskills. Five Talents for the Robotic Age, New Riders 2013

Kuva: Shutterstock