HUIPPUYKSILÖT: HULLUJA VAI NEROJA?

Oliko Mona Lisan maalannut Leonardo da Vinci nero vai pelkkä ADHD-diagnoosin saanut ihminen?

Huippuyksilöitä koskevaa kirjoittelua on leimannut lähinnä kaksi suuntausta: ihannoiva ja diagnosoiva.

Näista kahdesta varhaisempi, ihannoiva käsitys, lähtee siitä, että koska ihminen on saanut aikaan jotain hienoa ja suurta, hänen täytyy olla ihmisenä erityisen jalo ja humaani. Tämä neromyytti näkyy olevan yhä voimissaan, sillä minultakin on usein kysytty mielipidettä siitä, ovatko huiput olleet ihmisinä itsekkäitä vai epäitsekkäitä – kypsiä vai epäkypsiä.

Ristiriita upeiden ja kauniiden teosten sekä toisaalta lahjakkaista kerrottujen tarinoiden välillä vaivaa ihmisiä. Voiko esimerkiksi sellainen ihminen olla nero, joka jättää lapsensa vaille ruokaa, koska unohtuu hakkaamaan marmorista esiin museoon päätyvää patsasta? Miten tämän voi selittää?

”HULLUT” TIEDEMIEHET

Ja entä tiedemiehet? Heitä pidetään usein jonkinlaisina pähkähulluina professoreina, jotka puuhailevat yksin laboratorioissaan valkoisessa takissa, lasit nenällä ja valkoiset hiukset hapsottaen. ”Hullu tiedemies” on oma tapauksensa, jolla ei ole paljoakaan tekemistä normaalien ihmisten kanssa.

Neroja vai mielipuolia -kirjan tehnyt Markus Hotakainen kuvaa, miten tämä ”hulluus” näkyy: alkemistina hääräävä Isaac Newton esimerkiksi uskoi löytävänsä tavan, jolla valmistaa kultaa mistä tahansa raaka-aineesta, ja maailmankuulu keksijä Nikola Tesla taas rakasti erästä kyyhkysyksilöä kuin puolisoa.

Keksijät näyttäytyvät tällaisten näkökulmien valossa helposti omituisina, ”laboratoriohöperöinä” yksinäisinä susina, joiden mieli on järkkynyt sen seurauksena, että he ovat viettäneet liikaa aikaa tutkimustensa parissa.

SELITYKSENÄ SAIRAUS?

Huippuyksilöiden ihannoinnin ja kummastelun sijaan suuntaus on viime aikoina muuttunut päinvastaiseksi kuin aiemmin. Nykyään se on kallellaan muista poikkeavien arkipäiväistämiseen ja etenkin heidän diagnosointiinsa.

Niinpä esimerkiksi keksijä ja fyysikko Nikola Teslaa on epäilty paitsi autistiksi myös erityisherkäksi, ja vuonna 2019 psykiatrian tutkijat antoivat Leonardo da Vincillekin viimein diagnoosin: ADHD.

Kun kävi ilmi, ettei vuonna 2021 maailman rikkaimmaksi nimetty monialayrittäjä Elon Musk voi sietää turhanpäiväistä rupattelua ja smalltalkia, vaan saattaa poistua kesken juhlien ulos katsomaan tähtiä, häntä alettiin julkisuudessa epäillä autistiksi. Vuonna 2021 hän kertoi itse, että hänellä on Aspergerin oireyhtymä.

MUITA SELITYKSIÄ

Muitakin lähestymistapoja kuin edellä kerrotut toki on. Syytä normaalin ylittävään luovuuteen on etsitty niin lapsuuden traumoista kuin surun ja masennuksen kokemuksista. Tanskalainen tutkija Karol Jan Borowiecki esimerkiksi huomasi, että surun tunne lisää säveltäjien luovuutta ja taiteellista tuottavuutta. Vaikeita jaksoja seuraavina vuosina valmistui keskimääräistä enemmän töitä. Mutta miksi näin on? Miksi suru lisää luovuutta?

Myös luovuuden ja herkkyyden välillä on huomattu yhteys. Siksi kaikkein luovimpien ihmisten on monesti huomattu elävän koko elämänsä kriisin partaalla. Se lienee totta, mutta tätäkään ajatusta ei ole jatkettu sen pidemmälle. Mistä herkkyys kumpuaa? Miksi se aiheuttaa ristiriidan maailman kanssa? Mitä hyötyä herkkyydestä on? Näkeekö herkempi maailman eri tavoin kuin muut – ja jos – miten? Entä onko herkkyys synnynnäinen piirre vai löytyykö se meistä kaikista?

Vaikuttaa siltä, että tavanomaista luovemmat, taiteellisemmat ja kekseliäämmät ihmiset ajattelevat eri tavoin kuin muut, mutta millä tavoin eri tavoin? Miten he ajattelevat, ja mistä ja miten ideansa saavat? Miten he voivat olla niin paljon omaa aikaansa edellä tai nähdä kirkkaasti sellaista, joka muilta jää piiloon? Mitä voimme oppia heidän tavastaan ajatella? Ja miten luovia ja innovatiivisia ihmisiä tulisi johtaa, jotta he voivat käyttää kykyjään meidän kaikkien hyväksi? Ja missä terveen ja mielenterveysongelmaisen ja diagnosoitavan raja kulkee? Tällaisia olen pohtinut viimeisen kuuden seitsemän vuoden ajan etsien vastauksia.

SISÄINEN VAI ULKOINEN ELÄMÄKERTA?

Panin merkille, että poikkeuksellisen lahjakkaista ihmisistä on tehty paljon lehtijuttuja ja kirjoja, joissa kerrotaan paitsi heidän tavoistaan ja toiminnastaan myös heidän elämänsä ulkoisista saavutuksista ja muista virstanpylväistä, mutta ei hiiskahdeta paljonkaan siitä, millä tavoin heidän sisäinen tilansa eroaa keskiverroista.

Tähän voi olla selkeä syy. Se, joka keksii uutta, on se, joka näkee tuon asian ensimmäisenä ihmisenä maailmassa. Keksijä ei pidä sellaista, jota ei vielä ole olemassa mahdottomana, vaan alkaa kutoa näkymättömästä näkyvää.

Uutta keksivä ihminen matkaa mielensä valtameren yli näkymättömän mantereelle, jättäen tavanomaisen maailmankuvan ja normaaliuden taakseen. Samalla hän muuttuu muille oudoksi ja vaikeasti tulkittavaksi. Muut näkevät sen, mitä hän tekee, mutteivat sitä, miksi ja millaisesta sisäisestä tilasta käsin toiminta kumpuaa.

Voiko olla niin, että koska tutkimme pääosin huippujen elämän ulkoisia tapahtumia, emme pääse selville siitä, millainen huippujen mindset on? Tai onko selitys se, että keskitymme diagnosointiin ymmärtämisen etsimisen sijaan?

ANALYSIS IS PARALYSIS?

Tavallaan vaadimme huomaamatta, että huippujen tulee olla samaan aikaan sekä eräänlaisia edistyneitä edelläkävijöitä että toimia normaaliksi määrittelemällämme tavalla. Se tuntuu epäloogiselta.

Joka tapauksessa diagnoosi voi laittaa pisteen koko muita lahjakkaampien tutkimuksen mielekkyydelle, sillä kun diagnoosi on saatu, tuo ihminen on ikään kuin lokeroitu. Siten hänen ominaislaatuaan ei ole enää tarve tutkia. Tapaus tuntuu ratkaistulta, vaikka välttämättä mitään uutta ja tavallista ihmistä hyödyttävää tietoa siitä, miten muista poikkeava ihminen ajattelee, ei olekaan saatu.

Diagnosointi aiheuttaa helposti sen, että lapsi hukkuu pesuveden mukana. Näin käy, koska koemme ikään kuin jo saaneemme selityksen: nerot ovat sairaita. Näin nerous ja huippujen mindset on kehystetty tavalla, joka jättää meidät aivan ymmärrettävästi välinpitämättömiksi uteliaisuuden sijaan. Samalla hukkaamme valtavasti mahdollisuuksia.

Jos olisimme selvillä siitä, millainen mindset tekee huipusta huipun, voisimme ottaa heiltä oppia. Voisimme poimia elämäämme sellaisia aineksia, jotka veisivät meitä itseämme eteenpäin. Tavoite on upea, ja siksi syntyi tämä Mindlions-magazine, jota juuri nyt luet.

LÄHTEITÄ JA LISÄÄ LUETTAVAA:

1. Markus Hotakainen, Neroja vai mielipuolia, Kosmos 2017
2. Marko Pulkkinen, Neroja vai mielipuolia -kirja paljastaa, mitä kaikkea kummaa monen menestyneen tieteilijän taustalta löytyykään, Yle 14.3.2018, https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/03/14/isaac-newton-oli-alkemisti-ja-nikola-tesla-rakasti-kyyhkysta-myytti
3. Nikola Tesla: Elämäni keksinnöt (alkuper. My Inventions), Oppian 2018
4. Was Nikola Tesla Autistic?, https://www.appliedbehavioranalysisedu.org/was-nikola-tesla-autistic/
5. Marco Catani, Paolo Mazzarello: Grey Matter Leonardo da Vinci: a genius driven to distraction, Brain Volume 142, issue 6, June 2019, Pages 1842-1846, https://doi.org/10.1093/brain/awz131 ja https://academic.oup.com/brain/article/142/6/1842/5492606#135898171
6. Good Morning America: Elon Musk reveals Asperger’s diagnosis: https://www.youtube.com/watch?v=xqXAFdaoK9A
7. Karol Jan Borowiecki: How Are You, My Dearest Mozart? Well-being and Creativity of Three Famous Composers Based on their Letters: MIT Press Direct, The Review of Economics and Statistics, Volume 99, Issue 4, October 2017 https://direct.mit.edu/rest/article/99/4/591/58378/How-Are-You-My-Dearest-Mozart-Well-Being-and
8. Ana Swanson, World Economic Forum, Mozart, Beethoven and why happiness can get in the way of creativity, 27.7.2016, https://www.weforum.org/agenda/2016/07/mozart-beethoven-and-why-happiness-can-get-in-the-way-of-creativity

Kuva: Shutterstock