GALILEI KOHTASI SAMAN AJATUSVIRHEEN, JOKA VAIKUTTAA YHÄ

”Se pyörii sittenkin!” Galileo Galilein kohtaama ajatusvirhe vaikuttaa yhä ajattelussamme ja estää uusia innovaatioita. Siksi innovaattoreilta vaaditaan paitsi rohkeutta myös sinnikkyyttä jatkaa tekemistä yli ajan.

”Noin kymmenen kuukautta sitten sain kuullakseni huhun, jonka mukaan muuan hollantilainen on kehitellyt näkölasin, jota käyttäen jopa vallan kaukana katsojan silmästä sijaitsevat näkyvät kappaleet havaitaan niin selvästi kuin ne sijaitsisivat aivan lähellä. Tästä todella ihmeteltävästä efektistä saaduista kokemuksista kiersi monia kertomuksia, joihin jotkut uskoivat, toiset eivät”, Galileo Galilei kirjoitti kirjansa Siderius Nuncius alussa viitaten toukokuuhun 1609, jolloin hän ensi kertaa kuuli uudesta keksinnöstä.

Muutamaa päivää myöhemmin hän sai jalosukuisen ranskalaisen Jacques Bodoveren Pariisista lähettämästä kirjeestä vahvistuksen näkölasin (kaukoputken) olemassaolosta, ja alkoi tosissaan perehtyä asiaan.

Seuraavan vuoden tammikuussa Galilei näki ensimmäistä kertaa Jupiterin ja sen kuut tähyillessään taivaalle. Maaliskuussa hän jo kertoi löydöistään Sidereus Nuncius -teoksessaan. Kirja oli omistettu Toscanan suurherttua Cosimo toiselle ja sen painatuslupa oli merkitty maaliskuun 8. päivälle 1610 huomiolla, ettei kirjassa ole mitään Pyhän Katolisen Uskon, Esivallan eikä hyvien tapojen vastaista, vaan se on painattamisen arvoinen. Kirjan hyväksyjien joukossa oli Jumalanpilkkaa torjuvan viraston toimitsija.

ÄÄRETTÖMÄN NAURETTAVA JA ÄÄRETTÖMÄN KUULUISA

Jo kirjan nimi Sidereus Nuncius herätti kuitenkin aikalaisissa ärtymystä, sillä se tarkoitti sanansaattajaa tai viestintuojaa, ja nimeä pidettiin turhan mahtailevana. Ikään kuin Galileilla olisi ollut sanoma koko maailmalle – niin kuin hän itse tietysti ajatteli asian olevankin. Englannin Venetsian-lähettiläs Sir Henry Wotton arvioi, että ”kirjoittajan kohtalona tulee olemaan tulla joko äärimmäisen kuuluisaksi tai äärimmäisen naurettavaksi”. Kävi sekä että.

Galilein löytämien Jupiterin kuiden olemassaolo ja kiertoliikkeet eivät ratkaisseet kysymystä siitä, kiersikö Jupiter kuineen Maata vai Aurinkoa. Löytö kuitenkin osoitti, että väite siitä, että oli olemassa vain yksi materiaalinen kappale, Maa, jota kaikki muut taivaankappaleet kiersivät, ei ollutkaan totta. Keskuksia olikin vähintään kaksi: Jupiter ja Maa. Ja tässä valossa näytti jopa mahdolliselta, että keskuksia voisi olla kolmaskin, nimittäin Aurinko.

TODISTEITA EPÄUSKOISILLE

Sitten väitteet piti todistaa. Galilei poikkesi Bolognan yliopiston matematiikan professori Antonio Maginin vieraaksi 24.–26. huhtikuuta 1610. Magini järjesti tapahtuman kunniaksi isot päivälliset, joihin osallistui yli 20 Bolognan professoria. Paikalla oli myös juhlien isännän oppilas Martin Horkey, joka seurasi vierestä, kun Galilei yritti saada tilaisuudessa läsnäolleita näkemään Jupiterin kuut. Ne, jotka hän oli nimennyt Medicien planeetoiksi. Mutta turhaan. Osallistujat eivät nähneet kuita.

Osasyynä tähän oli se, että Magini oli kylvänyt tilaisuuden osallistujiin jo etukäteen epäilyksiä väittäen Galilein löytöjen olevan pelkkää petosta. Tilaisuuden osallistujia oli siis johdateltu. Horkey ilmoitti, ettei itsekään nähnyt mitään, ja kirjoitti 27.4. tähtitieteilijä Johannes Keplerille Galilein epäonnistuneen täysin. Horkey väitti kaikkien paikalla olleiden vakuuttuneen siitä, että kaukoputki harhautti, ja ettei Galileo ollut kertonut asioiden oikeaa laitaa. Horkey oli vakuuttunut, että Galilein teoksessa kaikki oli vain pelkkää satua ja petosta.

Tilaisuuden on täytynyt olla raskas kokemus myös Galileille. Horkey kertoi Keplerille, että varhain aamusta 26.4. Galilei oli lähtenyt Bolognasta kiittämättä edes tilaisuuden järjestänyttä Maginia erinomaisesta ateriasta.

AKATEEMISTA KRITIIKKIÄ

Kaikista vakuutteluistaan huolimatta Horkey ei kuitenkaan saanut Kepleriä puolelleen. Päinvastoin Kepler yritti rauhoitella häntä vakuuttamalla, että Bolognan oppineet eivät nähneet mitään siitä syystä, että kaukoputki ei ollut asennettu kaikkien silmille sopivaksi. Tämä oli totta, mutta Horkey ei suostunut muuttamaan käsitystään. Hänen kaunansa purkautui kesäkuussa ilmestyneessä kirjassa, joka oli samalla ensimmäinen suora hyökkäys Sidereus Nunciusta vastaan.

Aluksi kritiikki keskittyi kiistämään Galilein löydöt, sitten alkoi akateeminen höykytys. Aristoteelikot kokivat edustamansa ”koulujen” tieteen vaarantuvan. Giulio Libri yritti Pisassa osoittaa logiikan avulla Medicien planeettojen olemassaolon mahdottomaksi ja Bolognassa puolestaan professori Flaminio Pappazone ilmoitti kumoavansa kaiken Galilein teoksessa kerrotun.

Galilei sai pian havaita, että on vaikeaa taistella sellaisia vastaväittäjiä vastaan, jotka eivät suostu koskemaan itse kaukoputkeen, puhumattakaan että suuntaisivat sen kohti Kuuta tai uusia planeettoja.

SINNIKKÄÄT PERUSTELUT PUREVAT

Galilei vastasi kritiikkiin pitämällä kolme julkista luentoa. Tämä toiveikas hirviö ei ollut valmis luovuttamaan, sillä hän tiesi olevansa oikeassa.

Lopulta vaikutti siltä, että Padovan yliopiston väki vakuuttui ja Galilei kirjoitti Belisario Vintalle näin: ”He ovat ajatelleet, että musertuisin tyystin heidän auktoriteettinsa voimasta tai pelästyisin heidän herkkäuskoisten seuraajiensa lukumäärää, ja perääntyisin johonkin nurkkaan ja piilottautuisin kätköön. Nytpä asiat ovat kääntyneet päinvastaisiksi, ja oli tietenkin välttämätöntä, että totuus jäisi päällimmäiseksi.”

Ensimmäinen pieni lumipallo oli alkanut pyöriä rinnettä alas ja pian se muuttuisi kokonaiseksi lumivyöryksi muuttaen maailmaa varsin perusteellisella tavalla.

GALILEIN ONGELMA PÄHKINÄNKUORESSA

Galilein ongelma oli seuraava: keskivertoihmiset eivät usko mahdolliseen, vaan mahdottomaan. Tästä on kautta ihmiskunnan historian runsaasti esimerkkejä, joista tunnetuin lienee juuri Galileo Galilein tapaus. Galileihan oli tehnyt kaukoputkellaan aivan mullistavia löytöjä ja arveli, että laittamalla Firenzen hovin eli suurherttuan, hänen perheensä ja hoviväkensä katsomaan omin silmin kaukoputken läpi, he myöntäisivät ja tunnustaisivat Galileon havainnot. Tottahan täytyy olla niin, että jos näkee jotain omin silmin, pakkohan se on silloin uskoa.

Ei todellakaan ole. Kukaan kaukoputkeen kurkistaneista ei rohjennut julkisesti tunnustaa Galilein löytämien Jupiterin kuiden olemassaoloa. Ei, vaikka näkivät omin silmin. Syy oli se, että tuon aikakauden kunnioitetut ja arvovaltaiset astronomit ja filosofit epäilivät asiaa. Mikään ei saanut heitä vakuuttuneeksi, koska ajan henki oli löydöksien vastainen.

TAISTELUA TUULIMYLLYJÄ VASTAAN

Galilei kirjoittaa kirjeessään ystävälleen Benedetto Castellille:

Minun on täytynyt nauraa Teidän ajatuksellenne, että näiden todistusten avulla pystyttäisiin käännyttämään paatuneet. Ette siis käsitä, että jo aikaisemmin esitetyt todisteet riittävät jo heidän vakuuttamisekseen, jotka hyväksyvät järkipuheen ja etsivät tietä totuuteen. Jääräpäiden käännyttämiseksi, ja sellaisten, jotka etsivät vain tyhmimmän ja ahdasmielisimmän rahvaan mielisuosiota, ei sen sijaan edes tähtien itsensä todistus riittäisi, vaikka ne laskeutuisivat Maan pinnalle puhumaan omalla suullaan. Me pidämme huolta, että itse tiedämme jotain, ja siitä yksin saamme tyydytystä. Älkäämme sen sijaan panko enempiä toiveitamme ja kuvitelmiamme sen varaan, että joukko meidät paremmin hyväksyisi tai voittaisimme puolellemme kirjafilosofien suosion.

Galileo Galilei oli ollut kollegansa Johannes Keplerin kanssa Kopernikuksen aurinkokeskeisen järjestelmän kannattaja jo vuosia, muttei ollut uskaltanut tuoda ajatuksiaan julki. Jo vuonna 1597 Kepler oli lähettänyt Galileille kirjansa, jossa kopernikaanista järjestelmää puolustettiin. Sen saatuaan Galilei kirjoitti Keplerille näin:

Olen kirjoittanut lukuisia häntä (Kopernikus) tukevia argumentteja ja päinvastaisen kannan torjuntoja. Näitä en kuitenkaan ole uskaltanut tuoda julkisuuden valoon, sillä minua on pelästyttänyt opettajamme Kopernikuksen oma kohtalo. Vaikka hän saavuttikin joidenkin parissa kuolemattoman maineen, hän on kuitenkin pilkan ja halveksunnan kohteena äärettömän monille muille (sillä sellainen on hölmöjen lukumäärä). Taatusti uskaltaisin heti julkaista pohdiskeluni, jos olisi olemassa useampia Sinun kaltaisiasi ihmisiä. Koska sellaisia ei ole, jätän tuon tekemättä…

NÄKÖÄ ESTÄVIÄ TEKIJÖITÄ

Kului peräti 13 vuotta ennen kuin vuonna 1610 Galilei tohti lopulta julkaista Sidereus Nuncius -teoksensa, jossa kuvasi uudella kaukoputkellaan tekemiään yllättäviä havaintoja. Ilmoille tuli esimerkiksi tieto Jupiteria kiertävistä neljästä kuusta. Niistä, joita Firenzen hovi ”ei nähnyt”.

Edellä kerrottu oli sen kaltainen löytö, ettei se sopinut yhteen antiikista saakka vallalla olleen maakeskeisen käsityksen ja maailmankuvan kanssa. Ei sitten millään. Galilein havainnot näet tukivat Nikolaus Kopernikuksen aurinkokeskeistä mallia. Sitä, jota pidettiin kerettiläisenä ja mahdottomana, koska se oli vastoin tuon aikaisia Raamatun tulkintoja.

Välttyäkseen hankaluuksilta Galilein ei auttanut muu kuin pyydellä kirkon edustajilta anteeksi ja luvata olla jatkossa kirjoittamatta ”sopimattomia”. Mutta minkä ihminen itselleen mahtaa. Pala tieteellistä totuutta pulpahti taas uuden kirjan myötä julkisuuteen, ja vuonna 1633 tähtitieteilijä kutsuttiin oikeudenkäyntiin. Siinä hänet tuomittiin kerettiläisyydestä kotiarestiin, ja hänen teostensa julkaisu kiellettiin.

Väitetään, että Galilei olisi tuomion kuultuaan mutissut sanat ”Eppur si muove” (Se liikkuu sittenkin), tarkoittaen tällä maapallon liikkumista. Tulivatpa nuo sanat sitten oikeasti ulos suusta tai ei, sillä ei liene väliä: mies teurastettiin henkisesti joka tapauksessa loppuelämäkseen. Anteeksipyyntöä sai turhaan odotella. Vasta reilut 300 vuotta myöhemmin, vuonna 1992, kirkko kykeni myöntämään Galilein olevan oikeassa. Paavi Johannes Paavali II ilmaisi pahoittelunsa siitä, kuinka Galileita oli kohdeltu.

LÄHTEITÄ JA LISÄÄ LUETTAVAA:

• Galileo Galilei, Sidereus Nuncius, Suomeksi toimittanut (sekä erinomaisen selostavan lisäosan laatinut) Raimo lehti, Ursan julkaisuja 69, Tallinna 1999

Kuva: Shutterstock